Run away

Suljen silmäni, ja muistan miltä tuntuu yksinkertaisesti loikata ulos kehostaan - kuin vanhasta, väljäksi jääneestä naamiaisasusta - ja jatkaa juoksemista. Miten oikean kehoni lihakset toimivat yhteistyössä niin joustavasti. Tassut tömähtävät maahan vain pieneksi hetkeksi, selkälihakset työskentelevät, niska jännittyy ja hengitys pysyy raskaana mutta tasaisena. Viima tuntuu kuonossa ja silmissä, häntä tekee liikkeen hallinnasta hieman helpompaa. 
Tahdon vain juosta, eteenpäin, jättäen ihmismielen monimutkaiset ja epäloogiset ajatusradat naamiaisasuuni. Ei ole muuta kuin nykyhetki ja tavoite.

En jaksa tätä kehoa. Haluan hetkeksi ulos. Mutta pakko pysyä tässä, ihmisten ilmoilla kun olen. Soluttautujana.

Sanokoot muut mitä tahansa, ei tästä oikeastaan tule yhtään rauhallisempaa tai helpompaa kuin hetkittäin. Olen edelleen aivan yhtä eläimellinen sydämessäni kuin olen aina ollut, ei tämä ole mihinkään laantunut.
Typerä kontrollintarve.

"Run, wolf warrior, to hide your hunger
The rain will wash away the pains of the day
In your eyes there are cold fires burning
Tongues of flame that can never be tamed

Are you running from Man's delusion
Majestic madness and your exclusion
To where the lamb lies down with the lion?

Are you running down ancient pathways
Through this dark and deserted land
To where man is once more a child?

Are you running to freedom's fortress
By the side of wide open seas
Where the wolf is one with the wild?

Run, run, run...

Run, run, run, run, run, run on, run on through the rain..."

Johan alkaa sujua!

Ei ole ollut ihan niin pirteä olo viime aikoina kuin olisi voinut olla, näin kauniisti sanottuna. Koulu on ottanut päähän ja ties mitä, mutta nyt on taas parempi fiilis, osittain kiitos eilisen pikku loitsutuokionkin varmasti.

Olen taas piiloutunut ihme tekosyiden taakse sen sijaan että olisin yksinkertaisesti myöntänyt olevani helvetin laiska. Ja kumma kyllä, nyt ei ole yhtään niin laiska olo kun tajusin asian. Pitää vaan mennä eikä meinata, suunnitelmat ja unelmat ilman yritystä toteuttaa niitä ovat yhtä tyhjän kanssa. Meikäläisellä vaan on paha taipumus joskus juuttua siihen ajatukseen että ihan jees tulevaisuuden saavuttaminen on niin vaikeaa. Ajattelen kai liian pitkälle, kun pitäisi ottaa askel kerrallaan.

Ykkösprioriteetti on nyt koulu. Tekemistä päivään, kivoja ihmisiä ja ihan mielenkiintoisia aineitakin - ja jospa nyt vaikka vihdoin tajuaisin että ei, aina ei tarvitse olla innosta soikeana ja supermotivoitunut. Että asetan ne suorituspaineet itse itselleni, kukaan muu ei sitä tee. Kotona istumisesta ja haaveilemisesta ei ole yhtään sen enempää hyötyä (tai edes iloa) kuin siitä että edes on läsnä koulussa, ja vaikka heittää paskaläppää kavereiden kanssa jos tuntuu siltä että ei innosta. Ison osan ajasta kyllä innostaakin, ainakin siinä määrin että tulee hommat tehtyä.

Toisena listalla olisi sitten se, että ottaisin taas yhteyttä siihen Lahden Nuorisopalvelujen työntekijään siihen EVS-hommaan liittyen.

Ei kun häntä pystyssä eteenpäin, kuulkaas! :)

Hohoo

Jännä juttu, katsotaan taas jotain puolidokumenttia jossa on puhetta enemmän tai vähemmän kummallisista elämäntyyleistä ja roolileikeistä. Tuli esille psykologinen näkökulma siitä, että usein trauman kokeneet ihmiset palaavat traumaa edeltävälle psyykkiselle/henkiselle tasolle. Jännä juttu, kun yhdistää sen tähän therianhommaan. Joo, voisi kai ajatella shiftejä niinkin, että palaan silloin siihen tasoon ennen traumaa - edellistä kuolemaani. :'))