Tajunnanvirtaa

Eilisestä asti pyörinyt tämä päässä kun jäi yksi keskustelu pyörimään mielessä. Sanoin että olen vähän epävarma itsestäni, ja aloin sitten jälkeenpäin miettiä ja totesin että ei se oikeastaan sitäkään ole.

En ole hukassa itseni kanssa, olen hukassa elämäni ja muiden kanssa. I know perfectly well where I stand, but I have no idea how to fit these new people and situations to my dreams and myself. Palapelin kokoilu vaatii kai joskus tätä ällöttävän nöyristelevää käytöstä. Tai se meikäläisellä tulee ihan refleksinä ainakin. Pitäisi kai oppia sisäistämään paremmin tämä "I am who I am, like it or not!"-ideologia. Tiedän kyllä oikein hyvin kuka ja mikä olen, mutta en halua ajaa muita pois sillä ihan vaan siksi koska se vaikuttaisi arkipäiväisiin asioihin kuten työharjoittelupaikan ilmapiiriin. Ja muutenkin. Pelkään ihmisten menettämistä aivan helvetisti, se se kai on. En halua (taas) jäädä yksin identiteettini tai ajatusteni kustannuksella.

Pitäisi opetella luottamaan. Ihan yleisesti, tiedättekö.

Hylätyksi tulemisen pelko johtuu meikäläisen tapauksessa aika varmasti nimenomaan siitä että en pohjimmiltani osaa luottaa joihinkin ihmisiin, vaikka päällepäin vaikutankin helvetin luottavaiselta. Ja osittain ehkä olenkin. Mutta joitain asioita en vain haluaisi antaa muiden käsiin (niin, ehkä ei pitäisi sitten).

Oversharing ja luottamuksenpuute, sitä se on. Ehkä juuri siis tämä luottamuksen pinnallisuus? Olen kyllä avoin mutta pelkään myös. Harjoitteluvaiheessa siis vielä. Ennen en osannut kyllä avautua yhtään, uskokaa tai älkää. Mutta kyllä siitä terapiasta on jotain hyötyä kai ollut.

...Ajatukset selkiytyy kummasti kun kirjoittelee. Kyllä mä tiedän että mä olen mä, ja olen helvetin vahva ja hyvä tyyppi. En vaan luota siihen että muut tajuaa sen ja arvostaa mua riittävästi, koska en helvetti soikoon ole tottunut siihen.

Jaksan aina välillä polttaa käämini siihen että ihmiset kohtelee edelleen kuin vajaaälyistä pentua, mutta en toisaalta ole tottunut ottamaan sitä arvostusta ja sen tuomaa vastuuta kunnolla vastaan vielä.

Ehkä tää ei olekaan takapakkia, ehkä tää on edistystä valeasussa.

Siltä alkaisi vähän näyttää.

Liebster award

Kiitos, Hetunen <3

Rules:

1) Post 11 facts about yourself.
2) Answer the questions the tagger has set for You.
3) Create 11 questions for the people You've tagged to answer.
4) Tag 11 people.

1) 11 facts about me.

1. Uskonnolleni/maailmankatsomukselleni ei ole kunnon nimeä. "Pseudo-religious wiccan with a druidic mindset who works with the celtic pantheon" olisi lähin mahdollinen kuvaus. Tai ehkä kelttipakanuus+druidismi-combo.

2. Vaikka olen kiinnostunut "yliluonnollisesta" (SUPERluonnollisesta siis), olen hemmetin kriittinen informaationlähteideni suhteen. Ihmisten kulttuurifiltterit abstraktejen asioiden ajattelussa ärsyttävät. Ja ristiriidat myös. Ja new age-hömppä.

3. Olen jokseenkin kommunikaatio-ongelmainen. En aina tajua mitä ihmiset yrittävät sanoa ja minutkin ymmärretään usein väärin. Ne tilanteet, joissa elekieli ja sanat sotivat toisiaan vastaan tai menevät överiksi, ovat vaikeimpia. Kuten myös tietyt epäselvät äänenpainot.

4. Pidän oikeastaan kaikista vuodenajoista, mutta olen perkeleesti ailahtelevampi keväällä ja syksyllä. En niinkään masentunut, mutta jotenkin sekaisin kuitenkin.

5. Rakastan rankkasade + iso ikkuna + pehmeä peitto + valtava mukillinen teetä + piirustusvälineet-comboa.

6. Pelaan WoWia.

7. En ole tosiaan aina ihan niin pää pilvissä kuin joistain teksteistäni voisi olettaa. Olen oikeastaan aika perkeleen fiksu kaveri, kunhan on oikeassa mielentilassa kuuntelemaan/lukemaan meikäläisen juttuja. Tai sitten vain elän omassa maailmassani ja olen hyvin varma uskomuksistani. ;)

8. Tykkään kaikenmoisista eläimistä. Meduusat on kumma kyllä yksi lemppareista.

9. Olen niitä tapauksia, jotka aina sanoo että "Pitäis lopettaa tupakointi, syödä terveellisemmin, piirtää enemmän ja vittu pyrkiä presidentiksi", mutta en melkein koskaan saa mitään aikaiseksi - varsinkaan jos joku hoputtaa. Se alkaa vaan vituttaa. Olen siis äärimmäisen hidas muutosten kanssa.

10. Haluaisin muuttaa Irlantiin, mielellään Kilkennyn tai Galwayn suuntaan. :)

11. Se, että annan sinulle blogini osoitteen, on helvetinmoinen luottamuksen osoitus. :DDD

Ja Hetusen antamat kysymykset:

1. Uskonto vai tiede?
hengellisyys > uskonto ja maalaisjärki > tiede. Mielestäni noiden kahden pitäisi kulkea käsi kädessä ainakin jollain tasolla, esim. kreationisteja en voi sietää. Maalaisjärjettömiä/tyhmiä ihmisiä ylipäätään, olivatpa minkä uskontokunnan edustajia hyvänsä.

2. Koira vai kissa?
No kyllä meikäläinen koiraihminen enemmän on, mutta tykkään kyllä kissoistakin. <3 En vaan ymmärrä niitä yhtään. Veikkaan kyllä ettei oikein kukaan ymmärrä. Laumaeläimiä kun on helpompi tutkia ja tulkita. :D

3. Puhutko enemmän sanoilla vai teoilla?
Miten ois elekieli tähän kysymykseen lisäksi? :'D En tiedä. "Practice what you preach" on aika hyvä motto. En kyllä usko että teot olisi yhtään sen enemmän tärkeitä kuin sanat. Teoilla on vaan vaikeampaa valehdella.

4. Mitä mieltä olet lasinalusista?
Turhia semmoset perkele, kun ei oo ees pöytää mihin jäisi jälkiä. Onhan ne nättejä, ja varmasti kivoja hamstrata. :D Taas sellaista tavaraa mikä jää varmaan aika monilla vaan pyörimään nurkkiin.

5. Olisitko valmis hyppäämään laskuvarjohypyn?
Olisin ihan innosta soikeena (kusi sukassa myös, tosin) jos sellainen mahdollisuus tulisi. Hyi hitto että se ois pelottavaa, mutta varmasti hieno kokemus. :D

 6. Jos sinun tulisi valita joko nuori ja kaunis mutta köyhä puoliso tai vanha ja rumanpuoleinen mutta rikas puoliso, kumman valitsisit?
No siis kukaanhan ei pysy nuorena ja kauniina, tai rikkaana tai köyhänä tai whatever, ikuisesti. Mutta jos sillä nuorella ja kauniilla olisi jees persoonallisuus ja ajatusmaailma ja saisi omat safkansa maksettua niin totta perseessä mä sen ottaisin. Koska olen itsekin nuori, kaunis ja köyhä. :DDD

7. Zombi-invaasio on alkanut. Jousi vai kivääri?
Jousi noista kahdesta, ehdottomasti. :D Mutta moottorisaha tai joku jumalaton rynkky mieluiten. Tai sitten hitonmoinen haarniska ja raateluhampaat. B)

8. Jos voisit saada minkä väriset hiukset tahansa, minkä väriset haluaisit?
Ok, I fucking love gingers. Eli sellaiseksi luonnollisen porkkanaksi menisi. Tai sitten harmaaksi. Tai jos häröksi aletaan, niin turkoosit joissa olisi laventelinväriset latvat. Tai kuusenvihreät. Emt. Sellaiset mitä ei tarvitsisi värjätä uudestaan mutta ei näyttäisi kasalta paskaa, olisi aika hienot. :D

9. Mitä pelastaisit palavasta talostasi? Nimeä kolme asiaa.
Kissa, läppäri, Alibaba (unileluni).

10. Lähdet opiskelemaan uutta ammattia. Mikä se on?
Valokuvaus tai joku. Olisi kyllä hienoa perehtyä historiaan ja biologiaankin, mutta siihen tuppaa tulemaan kaikkea muuta pakko-opiskeltavaa kylkiäisenä niin ei. Viime aikoina oon kanssa miettinyt että ois oikeasti aika hienoa olla joku nuorisotyöntekijä.

11. Mitä mieltä olet mieliala -CD:stä (niistä rauhoittavaa musiikkia ja ääniä sisältävistä)?
Rakastan niitä TASAN NIIN KAUAN KUN NIISSÄ EI KUULU SITÄ SAATANAN VALASMÖLINÄÄ. SE ON KAUKANA RAUHOITTAVASTA.

Ja mä en (uskokaa tai älkää) enää seuraa tarpeeksi montaa blogia  jotta voisin tagata ketään. Sellaisia jotka ei olisi juuri tätä samaista nappulaa saaneet. :D

Niin juu, ja ton kuvan piirtelin taideterapiassa parisen vuotta sitten. Sopi vaan tän päivän tunnelmaan niin tökkäsin tuohon. :3 Ja se paperi itsessään on harmaa, eli ei, kirkkaus ja kontrasti-säädöt EI ole vituillaan. Mä vaan tykkään värillisestä paperista. :D

Yay!

The sorting hat says that I belong in Hufflepuff!

Said Hufflepuff, "I'll teach the lot, and treat them just the same."

Hufflepuff students are friendly, fair-minded, modest, and hard-working. A well-known member was Cedric Diggory, who represented Hogwarts in the most recent Triwizard Tournament.

 

Take the most scientific Harry Potter
Quiz ever created.

Get Sorted Now!

Puuskupuh - 76 pistettä
Korpinkynsi - 70 pistettä
Rohkelikko - 65 pistettä
Luihuinen - 56 pistettä

:DDD

Huhhu!

(Kesällä tehty kollaasityö, kuvaa fiilistä aika hyvin. <3)

Kiitos, Hana kun jaksoit kuunnella ja ymmärtää ja ihan vaan olla miun kanssa ja lähteä sinne ryteikköön arvaamattomallakin säällä. :D Ihanaa että jollain muullakin tulee näitä "EI PERSE PAKKO PÄÄSTÄ ULOS"-kohtauksia. Kerrankin meillä osui ne samalle ajalle. :'D Oli tosi kivaa, ja nyt on paljon rauhallisempi ja tasapainoisempi olo.

Se on ihan totta ihmeellistä mitä hyvä ystävä, ihana koira ja luonnossa käveleminen voi saada aikaan noinkin lyhyessä ajassa. Tuntuu että ihokin näyttää paljon terveemmältä ja ilme kirkastui. :) Tykkään itsestäni paljon enemmän ihan megarähjäisen (siis sellaisen puskajussirähjäisen, ei pussiKALJArähjäisen) näköisenä. Koska silloin on yleensä muutenkin paljon parempi olo. <3

Voisin huitaista iltateen nassuuni ja painua sitten nukkumaan, huomenna pajapäivä. Vaikka alkaakin vasta puoli yhdeltätoista. :)

Copypaste tumblrista

Oma teksti erään ihastuttavan anti-therian-bloggaajan innoittamana.

"
Don't you hate it when someone implies your being therian or otherkin is some weird power fantasy? Or just a fantasy in general?
I see why someone would say this, but only if they're misinformed.

And again, I'm just voicing my own opinion and talking about my own experience, not wanting to insult anyone. 

You know, everyone has a shit ton of fantasies. Everyone. I often fantasize of being a stronger, leader-type being. Either a powerful human or a goddamn alpha. But no, I don't see there any power difference between the human and the wolf in general. Being a therian does not make me more powerful. It doesn't make me handle things any better. It sure as hell doesn't make me invincible. Nor does it make me any weaker or dumber as I would be as a full human.

 I see the thing with therians or otherkin who have just awakened, though. I used to be... well. When I first really opened my eyes, I could see nothing else. Everything was a "symptom", it's all I could think about. I hid behind the wolf mask and hated humanity and city life passionately for a while. I wanted to escape so bad it hurt. I used being what I am as an excuse for feeling shitty or acting a specific way in certain situations, I lost touch with my humanity and I'm not proud of it. But you know, it's an important part of the process. You need to know where "the wolf ends and the human begins", so to speak. Self-discovery is never a bad thing, when you have the guts to dig deep enough and get past through that awkward "spiritual puberty"-feeling.
I'm not just a "what" anymore, I'm a "who" too. I might be a wolf in a human meatsuit, but that doesn't prevent me from having a personality, my own interests, and I don't really need to point out my little animalistic quirks all the time. Because I am who I am, and I've been what I am all my life (just not noticing it as clearly).

Of course I still have those times when I think about these things more. When things get bad, it's so easy to scream "It's not me, it's just my inner wolf acting up again!". The thing is, you don't really separate the two. People just need someone or something to blame, and in this situation, it's easy to blame your inner self. Which is still just YOURSELF by the way.

But in general, even though therians and otherkin can sometimes get blind like that, it doesn't mean our identities are not valid or real. I think it's more of a sign about struggling with knowing yourself, and in some cases, a power fantasy. But it's a phase. Being therian or otherkin in general usually isn't, but yes, the awakening and that awkward "coming out of the cage"-moments are. These things are so incredibly personal it's hard to talk about them without sounding completely crazy - Especially when you're afraid of sounding crazy, believe it or not. 

 And from here we get to the question - Are fantasies even actually bad or just natural? Why do others care so much about someone else's identity they might even try to "cure" it?

Why DO the words "imagination", "fantasy" and "belief" have such a strong negative ring to them in this context? Maybe because this is so incredibly personal. You don't get to define someone's identity. Yours, yes, but not anyone else's. Because to that person, it's real, no matter if you believe it or not. So you might as well be nice and not cause unnecessary tears to someone who just told you something THEY find important about themselves.
There's just no damn need. That need to "cure" therians or otherkin is just another power fantasy, which people seem to so despise these days."

Aivan vitun nerokas teksti vaikka itse sanonkin. <3

Voi huokaus

Ulkopuolinen olo iski taas. Perus. Osaan olla yksinäinen vaikka en olisikaan yksin, vittu mitkä skillit. Ei kun ihan tosi, alkaa ottaa kupoliin jo.

"The strength of the wolf is the pack, the strength of the pack is the wolf."

Ongelma on varmaan taas tää ikuinen kommunikaatioprobleema. Tuntuu etten yksinkertaisesti VOI bondata ihmisten kanssa niin kuin tuntuu että mun kuuluisi. Tai siis että se bondaaminen jää yksipuoliseksi, kun kukaan ei ilmaise kiintymystään niin että mä ymmärtäisin sen kunnolla ja uskoisinkin vielä. Sanat tuntuu ihan turhilta. Ne vaan sotkee, vie huomiota pois eleistä, ilmeistä, kosketuksesta... Ei mua vittuakaan loppupeleissä kiinnosta se mitä joku on joskus baarissa koheltanut vuonna nakki ja keppi. Mua kiinnostaa mitä se ihminen ajattelee ja tuntee juuri nyt. Ja kun kukaan ei koskaan puhu siitä suoraan meikäläiselle, vaan typerän ympäripyöreästi ja asioista jotka ei oikeastaan ole kovin tärkeitä sillä hetkellä. Ne puhuu jotain ja ajattelee muuta, jolloin se elekieli on ihan out of context. Sellaiset hetket kun joku keskittyy täysillä nykyhetkeen meikäläisen kanssa on jotain mitä ihan tosi tunnun tarvitsevan. Ei sellaista tiedätkö "pitäis tiskata"-nykyhetkeä vaan sitä mitä... en mä tiedä, mulle ihmisten välisten kemioiden selvittely on ihan olematonta ja helvetin sekavaa. Ei tule sitä selkeää tutkailuvaihetta, ja vittuako mä osaan pahimpina kinfeels-aikoina suhtautua siihen että joudun olemaan mun "laumasta" erossa pitkiä aikoja. Se vaan tuntuu helvetin vaikealta. Eihän sille mitään voi ja olen vähän näin käsittänyt että tässä kummassa lajissa läheisriippuvaisuus on sairauskin, mutta... En vittu vaan käsitä.
En käsitä ihmisiä, en käsitä miten te perkeleet käsitätte toisianne.
En vittu tajua mistään mitään just nyt.

En tiedä miten pitäis suhtautua Iljaan kun yks päivä se on niin äänekäs hölpönpölpön ja toisena päivänä se itkee mun sylissä kuin pentu. Varsinkin tutustumisvaiheessa nää tauot on ihan perseestä. Kun mä nimenomaan haluan oppia tuntemaan ihmiset. Mutta kun vittu kukaan ei kerro mistään mitään oleellista (siihen tahtiin että muistaisin, vittuako mä enää muistan jotain kaksi viikkoa sitten ohimennen mainittua kuollutta enoa tjsp), kukaan ei ilmaise sitä miten MÄ liityn kuvioihin. Kuulostaa vitun itsekkäältä mutta on se mun mielestä aika vitun tärkeää infoa porukan kannalta. Mä tahdon tietää paikkani porukan sisällä.

Ja inhoan sitä ensivaikutelmaa jonka annan itsestäni. Kun tuntuu etten saa millään mun pään sisältöä mahdutettua yhteen ensivaikutelmaan, kun sitä on yksinkertaisesti MAHDOTONTA ilmaista niin ettei joku alkaisi vittuilla ja kohtelisi pentuna. Ensivaikutelman perusteella mua kohdellaan aina pentuna (ja aika usein muutenkin). Ja vihaan sitä yli kaiken. Koska tiedän että se EI ole mun paikka porukassa. I'm no 24/7 crappy comic relief, bitches, koska mä en vittu osaa olla oikeasti hauska vaikka mun henki riippuisi siitä. Tai ainakin siltä musta tuntuu.

Mä en TAHDO olla se äänekäs takertuja joka taklaushalaa ihmisiä randomisti. En vaan tiedä mitä muutakaan tehdä että saisin edes jonkun kiinnittämään huomiota siihen mitä sen käytöksen takana on.
Mä aina käsitän ihmiset väärin tai en tajua niitä ollenkaan, ja samoin se menee toisinkinpäin.

Ei toi pajatoiminta niinkään stressaa, vaan tää mun paskamainen kommunikointivamma ja ymmärtämättömyys. Info ja ohjeet ei vittu siellä kulje suuntaan eikä toiseen ja en vaan tajua kun porukasta saa oikein kaivamalla kaivaa ulos jonkun yhden vitun sähköpostiosoitteen että saisi selvitettyä asioita. Ja ohjaajat jotka ei ohjaa kunnolla ei vaan mahdu mun pieneen susipäähäni.

Vittu eikö ne tajua että en mä voi olla omatoiminen asioissa joista mulla ei ole MITÄÄN hajua?

Onko se helvetti liikaa pyydetty pitää aikataulu (kun kerran sellainen on) selkeänä? Ottaa yksi asia kerrallaan eikä latoa silleen "Hei, pitäs käydä tää yksilökeskustelu sun kanssa mutta meepäs nyt pesee ikkunoita ja sit tekee tota animaatiota" ja jättää se ensimmäinen asia roikkumaan ilmaan? Vittu ihan oikeasti, mä en pärjää yhtään tän vitun odottelun ja sekavuuden kanssa. Yksi asia kerrallaan kiitos. Porukka hajaantuu joka vitun päivä ikävästi ja taas tulee esille asia jota ehkä vihaan ihmisten "laumakemioissa" eniten, eli se vitun kuppikuntautuminen ja noi saatanan katkot. Ihan randomeja duuneja ihan randomeissa ryhmissä, epäselvä aikataulu, epäselvät ohjeet...
Ja kun sitä infoa kysyy niin ei vittu mitään reaktiota tai sitten nää ohjaamattomat ohjaajat on jossain teillä tietämättömillä. Ihan selkeä kysymys ja maailman epäselvimmät ohjeet.
VITTU FIRST THINGS FIRST IHMISET.


Right now, I don't like humans. At all. 


Ja vittu kun tulee syyllinen olo siitä että "ihmiset varmaan ajattelee että käytän taas tätä therian-asiaa tekosyynä", mutta vittu tää on se mun main problem ihmisten kanssa.
En tiedä, kai mun pitäisi oppia hyväksymään taas tämä human meat suittini paremmin. Kunhan vaan saan selville että miten helvetissä sen teen.

Onhan se helppoa aina muiden sanoa että "lakkaa vaan valittamasta". Tähän ei oikein toimi se mun "Jos voit tehdä asialle jotain, tee. Jos et, älä mieti sitä." Koska mä en voi olla miettimättä tätä koska vittu se sotii mun koko helvetin olemusta vastaan.

Oon kirjoittanut ihan liian vähän viime aikoina

Huhhuh, kylläpäs ton viime merkinnän kirjoittaminen helpotti oloa. Järjetön levottomuus oli päällä, mutta nyt on taas parempi. Vieläkin vähän sellainen olo että kymmenen matkakärpästä ois puraissut ja että on pikkuisen yksinäistä, mutta enää se ei ahdista. :)

Tästä päästäänkin siihen asiaan jota kaipaisin ehkä eniten. Nimittäin kunnon therian-vertaistuki. Kyllähän se netin kautta jotenkuten onnistuu, mutta jotenkin en voi lakata haaveilemasta siitä miten hienoa olisi jos olisi joku jolle voisi puhua ihan kasvotusten. Istua juomassa teetä ja pohtia syntyjä syviä, ja lähteä yhdessä pusikkoon juoksentelemaan. Että olisi joku joka ei hämmentyisi aivan saatanasti siitä että haistelen ihmisiä ja asioita jatkuvasti, tai hiffaisi että se että esimerkiksi nakerran hellästi sen olkapäätä on itse asiassa oikein mukava ele ilman että sitä tarvitsee selittää. Joku joka ymmärtäisi ja hyväksyisi ja osaisi vastata samankaltaisilla reaktioilla, niin että mäkin ymmärrän. Koska joskus on ihan tosi aivan uskomattoman vaikeaa tajuta ihmis-ihmisten ajatuskiemuroita ilman että tarvitsee pyytää tulkkausta. Ja aina silloinkaan en ymmärrä, koska ne puheen ja elekielen ristiriidat osaa välillä olla ihan käsittämättömiä. Tai siis, musta tuntuu että ne on ristiriitoja vaikka ne ei välttämättä olisikaan, if that makes any sense. (Vinkki, älkää ikinä hymyilkö niin että hampaat näkyy ja loikatko halaamaan jos meikäläisellä on shifti päällä.)

Ja hei, elekielestä ja halailusta ylipäätään. Oon hiffannut että valitan kyllä aina siitä että kukaan ei koskaan hali meikäläistä ensin, mutta menen ihan lukkoon jos niin käy, siis tulee aivan saatanan vaivaantunut olo. Koska masu. Kaula. Kaikki. No problemo jos olen itse kontrollissa tilanteesta, tietenkin! :D Jösses. Halihan on ihan ystävällinen ele, mutta ainakin mun päässä siihen liittyy joku outo alistava sävy. (Niin MIKSI mä rakastan halailla nimenomaan niitä ihmisiä joista lähtee vahvimmat reaktiot? ...okay, my brain hurts.)

Ja sekin, että nukkuisin paljon mielummin jonkun vieressä kuin yksin. On helvetin rauhoittavaa kuulla se tasainen unihengitys. Ja tarpeeksi lähellä sydämenlyönnit. Ja pysyy paremmin lämpimänäkin.

Siis ihan tosi, olen ehkä maailman läheisyydenkipein otus. Tai siltä se ainakin ilmeisesti muille kaksijalkaisille vaikuttaa. Mutta meikäläiselle se vaan tuntuu luonnolliselta olla lähekkäin. Tai ainakin kuulomatkan päässä. Ja kun se kuulomatka on näillä korvilla niin olematon, niin... :D

Le vuodatus

Yeah, bitch, let go of the damn fear.

Syksy on ihanaa aikaa. Inspiroivaa. Unelmoin silloin paljon, ja osa niistä unelmista on myös toteutuskelpoisia, uskokaa tai älkää. Ongelma on nyt kaiketi se että alan melkein suoraan myös pelätä sitä ettei ne tärkeimmät toteudukaan. Kuten se Irlantiin duuniin pääseminen ja jonain kauniina päivänä muuttaminenkin. Sekin pelottaa, että musertuisin sen muutoksen alla. Ja nyt positiivinen minä huutaa että perkele, eihän sitä koskaan tiedä jos ei kokeile! Ja todennäköisemmin meikäläinen musertuu tän pelon ja epäilyn alle! En vain jaksa odottaa! Ja tottahan se on. Olen perkeleen kärsimätön. Haluaisin syksyllä aina lähteä jonnekin, pysyä liikkeessä. Reppu selkään ja patikkamatkalle perkele. Mutta kun en tahdo lähteä yksin!

Ja tämä nimenomainen pelko aiheuttaa sen, että jumiudun ihan kaikessa. Ihan siis siivoamisesta taiteeseen ja filosofointiin. Pää vaan lyö kaikki luukut kiinni kuin uhmaikäinen lapsi joka kiljuu "ENKÄ!" täyttä kurkkua. 


En tiedä, positiivisen minän pitäisi myös heittäytyä lattialle itkupotkuraivareissa ja huutaa "KYLLÄPÄS!" niin kovaa että se uhmaikäinen pentuperkele hämmentyy ja hiljenee hetkeksi. Aivan.

En jaksa odottaa maanantaita ja ensi viikkoa ylipäätään. Sitten saan taas tekemistä, ja infoa tuosta nyt aivan mahdollisesta haaveesta ja sen toteuttamisesta käytännössä. Tahdon liikkua eteenpäin, mutta olen niin yksin. Pelkään, että joudun "jonkun toisen reviirille", että eksyn kun minulla ei siellä olekaan tätä tuttua ja turvallista laumaa tukenani ainakaan fyysisesti.
Pelottaa niin maan perkeleesti. Ja silti kiehtoo ihan vietävästi.

Luonto vetää liikkeelle, käskee vaan heittäytymään virtaan ja antaa sen viedä.
Ja niin teenkin, kunhan sopiva virtaus osuu kohdalle.
Mutta nyt vain... odotan.