En ole hukassa itseni kanssa, olen hukassa elämäni ja muiden kanssa. I know perfectly well where I stand, but I have no idea how to fit these new people and situations to my dreams and myself. Palapelin kokoilu vaatii kai joskus tätä ällöttävän nöyristelevää käytöstä. Tai se meikäläisellä tulee ihan refleksinä ainakin. Pitäisi kai oppia sisäistämään paremmin tämä "I am who I am, like it or not!"-ideologia. Tiedän kyllä oikein hyvin kuka ja mikä olen, mutta en halua ajaa muita pois sillä ihan vaan siksi koska se vaikuttaisi arkipäiväisiin asioihin kuten työharjoittelupaikan ilmapiiriin. Ja muutenkin. Pelkään ihmisten menettämistä aivan helvetisti, se se kai on. En halua (taas) jäädä yksin identiteettini tai ajatusteni kustannuksella.
Pitäisi opetella luottamaan. Ihan yleisesti, tiedättekö.
Hylätyksi tulemisen pelko johtuu meikäläisen tapauksessa aika varmasti nimenomaan siitä että en pohjimmiltani osaa luottaa joihinkin ihmisiin, vaikka päällepäin vaikutankin helvetin luottavaiselta. Ja osittain ehkä olenkin. Mutta joitain asioita en vain haluaisi antaa muiden käsiin (niin, ehkä ei pitäisi sitten).
Oversharing ja luottamuksenpuute, sitä se on. Ehkä juuri siis tämä luottamuksen pinnallisuus? Olen kyllä avoin mutta pelkään myös. Harjoitteluvaiheessa siis vielä. Ennen en osannut kyllä avautua yhtään, uskokaa tai älkää. Mutta kyllä siitä terapiasta on jotain hyötyä kai ollut.
...Ajatukset selkiytyy kummasti kun kirjoittelee. Kyllä mä tiedän että mä olen mä, ja olen helvetin vahva ja hyvä tyyppi. En vaan luota siihen että muut tajuaa sen ja arvostaa mua riittävästi, koska en helvetti soikoon ole tottunut siihen.
Jaksan aina välillä polttaa käämini siihen että ihmiset kohtelee edelleen kuin vajaaälyistä pentua, mutta en toisaalta ole tottunut ottamaan sitä arvostusta ja sen tuomaa vastuuta kunnolla vastaan vielä.
Ehkä tää ei olekaan takapakkia, ehkä tää on edistystä valeasussa.
Siltä alkaisi vähän näyttää.
1 kommentti:
Edistys valeasussa kuulostaa hyvältä. Ota se niin.
Lähetä kommentti