Lämmin olo pakkasista huolimatta :)

Uusi läppäri käytössä, ihanaa kun on oikeasti jopa kunnolla toimiva kone. Nyt vaan kun pääsisi kotio nopeamman netin luo niin olisi isosti jees, mutta hyvä näinkin. <3

Viime aikoina on mennyt ihan hyvin. Herran kanssa on ollut pienoisia vaikeuksia välillä (taas tämä ongelmani ihmisten kanssa jotka eivät osaa ottaa identiteettiäni tosissaan hyppää pintaan), mutta niistäkin ollaan nyt enemmän tai vähemmän yli. Tämä hukka on hyvin onnellinen. ;)

Olisi mukavaa olla enemmän ulkona talvisin. Lumi on kaunista ja siitä tulee perhanan kodikas olo. Mutta melkein puhki kuluneessa pitkässä villakangastakissa ja reikäisissä talvikengissä ei paljon tuonne lumisiin metsiin rymyämään lähdetä. :( Pitäisi varmaan hommata pilkkihaalari, kunnon rukkaset ja jotkut hullut goretex-kengät.

Nyt on tosiaan taas ollut vähän enemmän eläimellinen olo jostain syystä. Talvet ja keväät tuntuvat tosiaan olevan hyvin pörröistä aikaa.

"The Wolf In You" by Chama C.

Alone in a world meant for others
You stand, forsaken by God.
You howl but nobody bothers.
They smile and distantly nod.

For it's true, inside you're not like them,
Not happy with playing your role
And though you wish truth would strike them
You hide from them heart and soul.

Who could you ask when they lack understanding?
Who could you tell that you're not of their kind?
More than just human shape, not only hairless ape.
What could they find inside your mind?

What should you do when others turn against you?
What to believe when all they know is hate?
Could your belief be true? Is there a wolf in you?
What is your fate at heaven's gate?

Keep the lie, do all to preserve it
For they say, alone you are strong.
The pain, they mean you deserve it
And claim that you don't belong

For deep inside they all fear you,
Superstitious and scared like a child.
Selfrighteously deaf, they can't hear you
And nor hear the cry from the wild

Who could you ask when they lack understanding?
Who could you tell that you're not of their kind?
More than just human shape, not only hairless ape
What could they find inside your mind?

What should you do when others turn against you?
What to believe when all they know is hate?
Could your belief be true? Is there a wolf in you?
What is your fate at heaven's gate?

Open your mind, let it flow in
And your dream comes true.
One of a kind, free from sin.
Feel the wolf in you.

Cry out your tears, let them come through
End of all fears, life is true.
One of a kind, free from sin
For the wolf is you.

***

Purr. <3

Pieni pähkinä purtavaksi

"Miksi on helpompaa uskoa kolmioihin kuin keijukaisiin?

On olemassa kolmion muotoisia asioita, ja kolmioita voi piirtää ja ties mitä. Mutta itse kolmiota ei ole olemassa. Ei ole absoluuttista kolmiota. Se on olemassa vain ideatasolla.

Joten miksi on niin vaikeaa uskoa taikuuteen, ja niin helppoa luottaa siihen että mitään mitä ei voi käsin koskettaa, ei ole olemassa? Miksi asian aineettomuus tekisi tästä yhtään vähemmän tärkeän?

"Totta kai kolmio on olemassa, se on ihan eri asia kuin jotkut keijukaiset."

Siksikö että se on yksinkertaisempi? Onhan keijuista ja ties mistä tehty lukemattomia taideteoksia, kirjoitettu kirjojakin. Kolmion konsepti voi toki olla helpompi piirtää ja ymmärtää. Skeptisyys onkin ehkä lähinnä abstraktin ajattelun harjoituksen puutetta."

...Ja siis tämän kirjoitin eilen yhdeksältä aamulla. :') Olin ilmeisesti taas prosessoinut jotain alitajuisesti nukkuessani kun heti tulee niin henkevää settiä kirjoteltua.

Väsymyksenpoikanen

Tässä on ollut ilmassa jos jonkinmoista draamaa. Sekä fyysisen maailman että henkimaailman tasolla. On taas ollut ongelmia itseluottamuksen kanssa ja olen taas epäillyt omia ajatuksiani ihan perkeleesti. Ajatellut ihan jatkuvasti sitä, että mitäköhän muut ajattelevat. Jopa siihen pisteeseen asti että olen välillä hetken luullut muiden pystyvän lukemaan ajatuksiani. Mutta tuo lienee se ainoa epäterve ylilyönti viimeaikoina.

On ollut hitusen siipi maassa vaikka kaikki onkin hyvin. Ihana mies, ihan ok duuni ja mahdollisuus päästä vapaaehtoistyöhön Irlantiin. Kaikki on taas tuosta perkeleen itseluottamuksesta kiinni. Ja heikonlaisesta kuuntelutaidosta. Olen taas höpöttänyt ja elänyt mielikuvissani aivan liikaa (ja myönnettäköön että välillä mielikuvat ja todellisuus ovat menneet kielen päällä solmuun, vaikkakaan eivät pahasti). Pitäisi vaan joskus antautua virran vietäväksi ja tehdä asioita enemmän sen sijaan että vaan velloo fantasioissaan ja höpöttelee.

Sain tänään aikaiseksi kääntää CV:ni englanniksi ja aloitin sitä motivaatiokirjettäkin. Eli onhan tässä edistytty flunssasta ja muusta huolimatta. Kohta on Irish Myths and Legendskin luettu loppuun, ja aika sitten siirtyä taas seuraavaan kirjaan. Huomisen tavoite on kirjoittaa se motivaatiokirje loppuun ja pistää ensimmäinen hakemus vetämään, ja ylihuomenna menenkin sitten takaisin pajalle. :)

Positiivisuuspäiväkirjan pitäminen voisi taas olla ihan hyvä idea. Vähän sellainen fiilis ollut välillä että sitä voisi kaivata muistuttamaan että hei, perkele, enhän mä oo mikään ihan turha tapaus eikä tää maailma olekaan ihan perseestä.

Tajunnanvirtaa

Eilisestä asti pyörinyt tämä päässä kun jäi yksi keskustelu pyörimään mielessä. Sanoin että olen vähän epävarma itsestäni, ja aloin sitten jälkeenpäin miettiä ja totesin että ei se oikeastaan sitäkään ole.

En ole hukassa itseni kanssa, olen hukassa elämäni ja muiden kanssa. I know perfectly well where I stand, but I have no idea how to fit these new people and situations to my dreams and myself. Palapelin kokoilu vaatii kai joskus tätä ällöttävän nöyristelevää käytöstä. Tai se meikäläisellä tulee ihan refleksinä ainakin. Pitäisi kai oppia sisäistämään paremmin tämä "I am who I am, like it or not!"-ideologia. Tiedän kyllä oikein hyvin kuka ja mikä olen, mutta en halua ajaa muita pois sillä ihan vaan siksi koska se vaikuttaisi arkipäiväisiin asioihin kuten työharjoittelupaikan ilmapiiriin. Ja muutenkin. Pelkään ihmisten menettämistä aivan helvetisti, se se kai on. En halua (taas) jäädä yksin identiteettini tai ajatusteni kustannuksella.

Pitäisi opetella luottamaan. Ihan yleisesti, tiedättekö.

Hylätyksi tulemisen pelko johtuu meikäläisen tapauksessa aika varmasti nimenomaan siitä että en pohjimmiltani osaa luottaa joihinkin ihmisiin, vaikka päällepäin vaikutankin helvetin luottavaiselta. Ja osittain ehkä olenkin. Mutta joitain asioita en vain haluaisi antaa muiden käsiin (niin, ehkä ei pitäisi sitten).

Oversharing ja luottamuksenpuute, sitä se on. Ehkä juuri siis tämä luottamuksen pinnallisuus? Olen kyllä avoin mutta pelkään myös. Harjoitteluvaiheessa siis vielä. Ennen en osannut kyllä avautua yhtään, uskokaa tai älkää. Mutta kyllä siitä terapiasta on jotain hyötyä kai ollut.

...Ajatukset selkiytyy kummasti kun kirjoittelee. Kyllä mä tiedän että mä olen mä, ja olen helvetin vahva ja hyvä tyyppi. En vaan luota siihen että muut tajuaa sen ja arvostaa mua riittävästi, koska en helvetti soikoon ole tottunut siihen.

Jaksan aina välillä polttaa käämini siihen että ihmiset kohtelee edelleen kuin vajaaälyistä pentua, mutta en toisaalta ole tottunut ottamaan sitä arvostusta ja sen tuomaa vastuuta kunnolla vastaan vielä.

Ehkä tää ei olekaan takapakkia, ehkä tää on edistystä valeasussa.

Siltä alkaisi vähän näyttää.

Liebster award

Kiitos, Hetunen <3

Rules:

1) Post 11 facts about yourself.
2) Answer the questions the tagger has set for You.
3) Create 11 questions for the people You've tagged to answer.
4) Tag 11 people.

1) 11 facts about me.

1. Uskonnolleni/maailmankatsomukselleni ei ole kunnon nimeä. "Pseudo-religious wiccan with a druidic mindset who works with the celtic pantheon" olisi lähin mahdollinen kuvaus. Tai ehkä kelttipakanuus+druidismi-combo.

2. Vaikka olen kiinnostunut "yliluonnollisesta" (SUPERluonnollisesta siis), olen hemmetin kriittinen informaationlähteideni suhteen. Ihmisten kulttuurifiltterit abstraktejen asioiden ajattelussa ärsyttävät. Ja ristiriidat myös. Ja new age-hömppä.

3. Olen jokseenkin kommunikaatio-ongelmainen. En aina tajua mitä ihmiset yrittävät sanoa ja minutkin ymmärretään usein väärin. Ne tilanteet, joissa elekieli ja sanat sotivat toisiaan vastaan tai menevät överiksi, ovat vaikeimpia. Kuten myös tietyt epäselvät äänenpainot.

4. Pidän oikeastaan kaikista vuodenajoista, mutta olen perkeleesti ailahtelevampi keväällä ja syksyllä. En niinkään masentunut, mutta jotenkin sekaisin kuitenkin.

5. Rakastan rankkasade + iso ikkuna + pehmeä peitto + valtava mukillinen teetä + piirustusvälineet-comboa.

6. Pelaan WoWia.

7. En ole tosiaan aina ihan niin pää pilvissä kuin joistain teksteistäni voisi olettaa. Olen oikeastaan aika perkeleen fiksu kaveri, kunhan on oikeassa mielentilassa kuuntelemaan/lukemaan meikäläisen juttuja. Tai sitten vain elän omassa maailmassani ja olen hyvin varma uskomuksistani. ;)

8. Tykkään kaikenmoisista eläimistä. Meduusat on kumma kyllä yksi lemppareista.

9. Olen niitä tapauksia, jotka aina sanoo että "Pitäis lopettaa tupakointi, syödä terveellisemmin, piirtää enemmän ja vittu pyrkiä presidentiksi", mutta en melkein koskaan saa mitään aikaiseksi - varsinkaan jos joku hoputtaa. Se alkaa vaan vituttaa. Olen siis äärimmäisen hidas muutosten kanssa.

10. Haluaisin muuttaa Irlantiin, mielellään Kilkennyn tai Galwayn suuntaan. :)

11. Se, että annan sinulle blogini osoitteen, on helvetinmoinen luottamuksen osoitus. :DDD

Ja Hetusen antamat kysymykset:

1. Uskonto vai tiede?
hengellisyys > uskonto ja maalaisjärki > tiede. Mielestäni noiden kahden pitäisi kulkea käsi kädessä ainakin jollain tasolla, esim. kreationisteja en voi sietää. Maalaisjärjettömiä/tyhmiä ihmisiä ylipäätään, olivatpa minkä uskontokunnan edustajia hyvänsä.

2. Koira vai kissa?
No kyllä meikäläinen koiraihminen enemmän on, mutta tykkään kyllä kissoistakin. <3 En vaan ymmärrä niitä yhtään. Veikkaan kyllä ettei oikein kukaan ymmärrä. Laumaeläimiä kun on helpompi tutkia ja tulkita. :D

3. Puhutko enemmän sanoilla vai teoilla?
Miten ois elekieli tähän kysymykseen lisäksi? :'D En tiedä. "Practice what you preach" on aika hyvä motto. En kyllä usko että teot olisi yhtään sen enemmän tärkeitä kuin sanat. Teoilla on vaan vaikeampaa valehdella.

4. Mitä mieltä olet lasinalusista?
Turhia semmoset perkele, kun ei oo ees pöytää mihin jäisi jälkiä. Onhan ne nättejä, ja varmasti kivoja hamstrata. :D Taas sellaista tavaraa mikä jää varmaan aika monilla vaan pyörimään nurkkiin.

5. Olisitko valmis hyppäämään laskuvarjohypyn?
Olisin ihan innosta soikeena (kusi sukassa myös, tosin) jos sellainen mahdollisuus tulisi. Hyi hitto että se ois pelottavaa, mutta varmasti hieno kokemus. :D

 6. Jos sinun tulisi valita joko nuori ja kaunis mutta köyhä puoliso tai vanha ja rumanpuoleinen mutta rikas puoliso, kumman valitsisit?
No siis kukaanhan ei pysy nuorena ja kauniina, tai rikkaana tai köyhänä tai whatever, ikuisesti. Mutta jos sillä nuorella ja kauniilla olisi jees persoonallisuus ja ajatusmaailma ja saisi omat safkansa maksettua niin totta perseessä mä sen ottaisin. Koska olen itsekin nuori, kaunis ja köyhä. :DDD

7. Zombi-invaasio on alkanut. Jousi vai kivääri?
Jousi noista kahdesta, ehdottomasti. :D Mutta moottorisaha tai joku jumalaton rynkky mieluiten. Tai sitten hitonmoinen haarniska ja raateluhampaat. B)

8. Jos voisit saada minkä väriset hiukset tahansa, minkä väriset haluaisit?
Ok, I fucking love gingers. Eli sellaiseksi luonnollisen porkkanaksi menisi. Tai sitten harmaaksi. Tai jos häröksi aletaan, niin turkoosit joissa olisi laventelinväriset latvat. Tai kuusenvihreät. Emt. Sellaiset mitä ei tarvitsisi värjätä uudestaan mutta ei näyttäisi kasalta paskaa, olisi aika hienot. :D

9. Mitä pelastaisit palavasta talostasi? Nimeä kolme asiaa.
Kissa, läppäri, Alibaba (unileluni).

10. Lähdet opiskelemaan uutta ammattia. Mikä se on?
Valokuvaus tai joku. Olisi kyllä hienoa perehtyä historiaan ja biologiaankin, mutta siihen tuppaa tulemaan kaikkea muuta pakko-opiskeltavaa kylkiäisenä niin ei. Viime aikoina oon kanssa miettinyt että ois oikeasti aika hienoa olla joku nuorisotyöntekijä.

11. Mitä mieltä olet mieliala -CD:stä (niistä rauhoittavaa musiikkia ja ääniä sisältävistä)?
Rakastan niitä TASAN NIIN KAUAN KUN NIISSÄ EI KUULU SITÄ SAATANAN VALASMÖLINÄÄ. SE ON KAUKANA RAUHOITTAVASTA.

Ja mä en (uskokaa tai älkää) enää seuraa tarpeeksi montaa blogia  jotta voisin tagata ketään. Sellaisia jotka ei olisi juuri tätä samaista nappulaa saaneet. :D

Niin juu, ja ton kuvan piirtelin taideterapiassa parisen vuotta sitten. Sopi vaan tän päivän tunnelmaan niin tökkäsin tuohon. :3 Ja se paperi itsessään on harmaa, eli ei, kirkkaus ja kontrasti-säädöt EI ole vituillaan. Mä vaan tykkään värillisestä paperista. :D

Yay!

The sorting hat says that I belong in Hufflepuff!

Said Hufflepuff, "I'll teach the lot, and treat them just the same."

Hufflepuff students are friendly, fair-minded, modest, and hard-working. A well-known member was Cedric Diggory, who represented Hogwarts in the most recent Triwizard Tournament.

 

Take the most scientific Harry Potter
Quiz ever created.

Get Sorted Now!

Puuskupuh - 76 pistettä
Korpinkynsi - 70 pistettä
Rohkelikko - 65 pistettä
Luihuinen - 56 pistettä

:DDD

Huhhu!

(Kesällä tehty kollaasityö, kuvaa fiilistä aika hyvin. <3)

Kiitos, Hana kun jaksoit kuunnella ja ymmärtää ja ihan vaan olla miun kanssa ja lähteä sinne ryteikköön arvaamattomallakin säällä. :D Ihanaa että jollain muullakin tulee näitä "EI PERSE PAKKO PÄÄSTÄ ULOS"-kohtauksia. Kerrankin meillä osui ne samalle ajalle. :'D Oli tosi kivaa, ja nyt on paljon rauhallisempi ja tasapainoisempi olo.

Se on ihan totta ihmeellistä mitä hyvä ystävä, ihana koira ja luonnossa käveleminen voi saada aikaan noinkin lyhyessä ajassa. Tuntuu että ihokin näyttää paljon terveemmältä ja ilme kirkastui. :) Tykkään itsestäni paljon enemmän ihan megarähjäisen (siis sellaisen puskajussirähjäisen, ei pussiKALJArähjäisen) näköisenä. Koska silloin on yleensä muutenkin paljon parempi olo. <3

Voisin huitaista iltateen nassuuni ja painua sitten nukkumaan, huomenna pajapäivä. Vaikka alkaakin vasta puoli yhdeltätoista. :)

Copypaste tumblrista

Oma teksti erään ihastuttavan anti-therian-bloggaajan innoittamana.

"
Don't you hate it when someone implies your being therian or otherkin is some weird power fantasy? Or just a fantasy in general?
I see why someone would say this, but only if they're misinformed.

And again, I'm just voicing my own opinion and talking about my own experience, not wanting to insult anyone. 

You know, everyone has a shit ton of fantasies. Everyone. I often fantasize of being a stronger, leader-type being. Either a powerful human or a goddamn alpha. But no, I don't see there any power difference between the human and the wolf in general. Being a therian does not make me more powerful. It doesn't make me handle things any better. It sure as hell doesn't make me invincible. Nor does it make me any weaker or dumber as I would be as a full human.

 I see the thing with therians or otherkin who have just awakened, though. I used to be... well. When I first really opened my eyes, I could see nothing else. Everything was a "symptom", it's all I could think about. I hid behind the wolf mask and hated humanity and city life passionately for a while. I wanted to escape so bad it hurt. I used being what I am as an excuse for feeling shitty or acting a specific way in certain situations, I lost touch with my humanity and I'm not proud of it. But you know, it's an important part of the process. You need to know where "the wolf ends and the human begins", so to speak. Self-discovery is never a bad thing, when you have the guts to dig deep enough and get past through that awkward "spiritual puberty"-feeling.
I'm not just a "what" anymore, I'm a "who" too. I might be a wolf in a human meatsuit, but that doesn't prevent me from having a personality, my own interests, and I don't really need to point out my little animalistic quirks all the time. Because I am who I am, and I've been what I am all my life (just not noticing it as clearly).

Of course I still have those times when I think about these things more. When things get bad, it's so easy to scream "It's not me, it's just my inner wolf acting up again!". The thing is, you don't really separate the two. People just need someone or something to blame, and in this situation, it's easy to blame your inner self. Which is still just YOURSELF by the way.

But in general, even though therians and otherkin can sometimes get blind like that, it doesn't mean our identities are not valid or real. I think it's more of a sign about struggling with knowing yourself, and in some cases, a power fantasy. But it's a phase. Being therian or otherkin in general usually isn't, but yes, the awakening and that awkward "coming out of the cage"-moments are. These things are so incredibly personal it's hard to talk about them without sounding completely crazy - Especially when you're afraid of sounding crazy, believe it or not. 

 And from here we get to the question - Are fantasies even actually bad or just natural? Why do others care so much about someone else's identity they might even try to "cure" it?

Why DO the words "imagination", "fantasy" and "belief" have such a strong negative ring to them in this context? Maybe because this is so incredibly personal. You don't get to define someone's identity. Yours, yes, but not anyone else's. Because to that person, it's real, no matter if you believe it or not. So you might as well be nice and not cause unnecessary tears to someone who just told you something THEY find important about themselves.
There's just no damn need. That need to "cure" therians or otherkin is just another power fantasy, which people seem to so despise these days."

Aivan vitun nerokas teksti vaikka itse sanonkin. <3

Voi huokaus

Ulkopuolinen olo iski taas. Perus. Osaan olla yksinäinen vaikka en olisikaan yksin, vittu mitkä skillit. Ei kun ihan tosi, alkaa ottaa kupoliin jo.

"The strength of the wolf is the pack, the strength of the pack is the wolf."

Ongelma on varmaan taas tää ikuinen kommunikaatioprobleema. Tuntuu etten yksinkertaisesti VOI bondata ihmisten kanssa niin kuin tuntuu että mun kuuluisi. Tai siis että se bondaaminen jää yksipuoliseksi, kun kukaan ei ilmaise kiintymystään niin että mä ymmärtäisin sen kunnolla ja uskoisinkin vielä. Sanat tuntuu ihan turhilta. Ne vaan sotkee, vie huomiota pois eleistä, ilmeistä, kosketuksesta... Ei mua vittuakaan loppupeleissä kiinnosta se mitä joku on joskus baarissa koheltanut vuonna nakki ja keppi. Mua kiinnostaa mitä se ihminen ajattelee ja tuntee juuri nyt. Ja kun kukaan ei koskaan puhu siitä suoraan meikäläiselle, vaan typerän ympäripyöreästi ja asioista jotka ei oikeastaan ole kovin tärkeitä sillä hetkellä. Ne puhuu jotain ja ajattelee muuta, jolloin se elekieli on ihan out of context. Sellaiset hetket kun joku keskittyy täysillä nykyhetkeen meikäläisen kanssa on jotain mitä ihan tosi tunnun tarvitsevan. Ei sellaista tiedätkö "pitäis tiskata"-nykyhetkeä vaan sitä mitä... en mä tiedä, mulle ihmisten välisten kemioiden selvittely on ihan olematonta ja helvetin sekavaa. Ei tule sitä selkeää tutkailuvaihetta, ja vittuako mä osaan pahimpina kinfeels-aikoina suhtautua siihen että joudun olemaan mun "laumasta" erossa pitkiä aikoja. Se vaan tuntuu helvetin vaikealta. Eihän sille mitään voi ja olen vähän näin käsittänyt että tässä kummassa lajissa läheisriippuvaisuus on sairauskin, mutta... En vittu vaan käsitä.
En käsitä ihmisiä, en käsitä miten te perkeleet käsitätte toisianne.
En vittu tajua mistään mitään just nyt.

En tiedä miten pitäis suhtautua Iljaan kun yks päivä se on niin äänekäs hölpönpölpön ja toisena päivänä se itkee mun sylissä kuin pentu. Varsinkin tutustumisvaiheessa nää tauot on ihan perseestä. Kun mä nimenomaan haluan oppia tuntemaan ihmiset. Mutta kun vittu kukaan ei kerro mistään mitään oleellista (siihen tahtiin että muistaisin, vittuako mä enää muistan jotain kaksi viikkoa sitten ohimennen mainittua kuollutta enoa tjsp), kukaan ei ilmaise sitä miten MÄ liityn kuvioihin. Kuulostaa vitun itsekkäältä mutta on se mun mielestä aika vitun tärkeää infoa porukan kannalta. Mä tahdon tietää paikkani porukan sisällä.

Ja inhoan sitä ensivaikutelmaa jonka annan itsestäni. Kun tuntuu etten saa millään mun pään sisältöä mahdutettua yhteen ensivaikutelmaan, kun sitä on yksinkertaisesti MAHDOTONTA ilmaista niin ettei joku alkaisi vittuilla ja kohtelisi pentuna. Ensivaikutelman perusteella mua kohdellaan aina pentuna (ja aika usein muutenkin). Ja vihaan sitä yli kaiken. Koska tiedän että se EI ole mun paikka porukassa. I'm no 24/7 crappy comic relief, bitches, koska mä en vittu osaa olla oikeasti hauska vaikka mun henki riippuisi siitä. Tai ainakin siltä musta tuntuu.

Mä en TAHDO olla se äänekäs takertuja joka taklaushalaa ihmisiä randomisti. En vaan tiedä mitä muutakaan tehdä että saisin edes jonkun kiinnittämään huomiota siihen mitä sen käytöksen takana on.
Mä aina käsitän ihmiset väärin tai en tajua niitä ollenkaan, ja samoin se menee toisinkinpäin.

Ei toi pajatoiminta niinkään stressaa, vaan tää mun paskamainen kommunikointivamma ja ymmärtämättömyys. Info ja ohjeet ei vittu siellä kulje suuntaan eikä toiseen ja en vaan tajua kun porukasta saa oikein kaivamalla kaivaa ulos jonkun yhden vitun sähköpostiosoitteen että saisi selvitettyä asioita. Ja ohjaajat jotka ei ohjaa kunnolla ei vaan mahdu mun pieneen susipäähäni.

Vittu eikö ne tajua että en mä voi olla omatoiminen asioissa joista mulla ei ole MITÄÄN hajua?

Onko se helvetti liikaa pyydetty pitää aikataulu (kun kerran sellainen on) selkeänä? Ottaa yksi asia kerrallaan eikä latoa silleen "Hei, pitäs käydä tää yksilökeskustelu sun kanssa mutta meepäs nyt pesee ikkunoita ja sit tekee tota animaatiota" ja jättää se ensimmäinen asia roikkumaan ilmaan? Vittu ihan oikeasti, mä en pärjää yhtään tän vitun odottelun ja sekavuuden kanssa. Yksi asia kerrallaan kiitos. Porukka hajaantuu joka vitun päivä ikävästi ja taas tulee esille asia jota ehkä vihaan ihmisten "laumakemioissa" eniten, eli se vitun kuppikuntautuminen ja noi saatanan katkot. Ihan randomeja duuneja ihan randomeissa ryhmissä, epäselvä aikataulu, epäselvät ohjeet...
Ja kun sitä infoa kysyy niin ei vittu mitään reaktiota tai sitten nää ohjaamattomat ohjaajat on jossain teillä tietämättömillä. Ihan selkeä kysymys ja maailman epäselvimmät ohjeet.
VITTU FIRST THINGS FIRST IHMISET.


Right now, I don't like humans. At all. 


Ja vittu kun tulee syyllinen olo siitä että "ihmiset varmaan ajattelee että käytän taas tätä therian-asiaa tekosyynä", mutta vittu tää on se mun main problem ihmisten kanssa.
En tiedä, kai mun pitäisi oppia hyväksymään taas tämä human meat suittini paremmin. Kunhan vaan saan selville että miten helvetissä sen teen.

Onhan se helppoa aina muiden sanoa että "lakkaa vaan valittamasta". Tähän ei oikein toimi se mun "Jos voit tehdä asialle jotain, tee. Jos et, älä mieti sitä." Koska mä en voi olla miettimättä tätä koska vittu se sotii mun koko helvetin olemusta vastaan.

Oon kirjoittanut ihan liian vähän viime aikoina

Huhhuh, kylläpäs ton viime merkinnän kirjoittaminen helpotti oloa. Järjetön levottomuus oli päällä, mutta nyt on taas parempi. Vieläkin vähän sellainen olo että kymmenen matkakärpästä ois puraissut ja että on pikkuisen yksinäistä, mutta enää se ei ahdista. :)

Tästä päästäänkin siihen asiaan jota kaipaisin ehkä eniten. Nimittäin kunnon therian-vertaistuki. Kyllähän se netin kautta jotenkuten onnistuu, mutta jotenkin en voi lakata haaveilemasta siitä miten hienoa olisi jos olisi joku jolle voisi puhua ihan kasvotusten. Istua juomassa teetä ja pohtia syntyjä syviä, ja lähteä yhdessä pusikkoon juoksentelemaan. Että olisi joku joka ei hämmentyisi aivan saatanasti siitä että haistelen ihmisiä ja asioita jatkuvasti, tai hiffaisi että se että esimerkiksi nakerran hellästi sen olkapäätä on itse asiassa oikein mukava ele ilman että sitä tarvitsee selittää. Joku joka ymmärtäisi ja hyväksyisi ja osaisi vastata samankaltaisilla reaktioilla, niin että mäkin ymmärrän. Koska joskus on ihan tosi aivan uskomattoman vaikeaa tajuta ihmis-ihmisten ajatuskiemuroita ilman että tarvitsee pyytää tulkkausta. Ja aina silloinkaan en ymmärrä, koska ne puheen ja elekielen ristiriidat osaa välillä olla ihan käsittämättömiä. Tai siis, musta tuntuu että ne on ristiriitoja vaikka ne ei välttämättä olisikaan, if that makes any sense. (Vinkki, älkää ikinä hymyilkö niin että hampaat näkyy ja loikatko halaamaan jos meikäläisellä on shifti päällä.)

Ja hei, elekielestä ja halailusta ylipäätään. Oon hiffannut että valitan kyllä aina siitä että kukaan ei koskaan hali meikäläistä ensin, mutta menen ihan lukkoon jos niin käy, siis tulee aivan saatanan vaivaantunut olo. Koska masu. Kaula. Kaikki. No problemo jos olen itse kontrollissa tilanteesta, tietenkin! :D Jösses. Halihan on ihan ystävällinen ele, mutta ainakin mun päässä siihen liittyy joku outo alistava sävy. (Niin MIKSI mä rakastan halailla nimenomaan niitä ihmisiä joista lähtee vahvimmat reaktiot? ...okay, my brain hurts.)

Ja sekin, että nukkuisin paljon mielummin jonkun vieressä kuin yksin. On helvetin rauhoittavaa kuulla se tasainen unihengitys. Ja tarpeeksi lähellä sydämenlyönnit. Ja pysyy paremmin lämpimänäkin.

Siis ihan tosi, olen ehkä maailman läheisyydenkipein otus. Tai siltä se ainakin ilmeisesti muille kaksijalkaisille vaikuttaa. Mutta meikäläiselle se vaan tuntuu luonnolliselta olla lähekkäin. Tai ainakin kuulomatkan päässä. Ja kun se kuulomatka on näillä korvilla niin olematon, niin... :D

Le vuodatus

Yeah, bitch, let go of the damn fear.

Syksy on ihanaa aikaa. Inspiroivaa. Unelmoin silloin paljon, ja osa niistä unelmista on myös toteutuskelpoisia, uskokaa tai älkää. Ongelma on nyt kaiketi se että alan melkein suoraan myös pelätä sitä ettei ne tärkeimmät toteudukaan. Kuten se Irlantiin duuniin pääseminen ja jonain kauniina päivänä muuttaminenkin. Sekin pelottaa, että musertuisin sen muutoksen alla. Ja nyt positiivinen minä huutaa että perkele, eihän sitä koskaan tiedä jos ei kokeile! Ja todennäköisemmin meikäläinen musertuu tän pelon ja epäilyn alle! En vain jaksa odottaa! Ja tottahan se on. Olen perkeleen kärsimätön. Haluaisin syksyllä aina lähteä jonnekin, pysyä liikkeessä. Reppu selkään ja patikkamatkalle perkele. Mutta kun en tahdo lähteä yksin!

Ja tämä nimenomainen pelko aiheuttaa sen, että jumiudun ihan kaikessa. Ihan siis siivoamisesta taiteeseen ja filosofointiin. Pää vaan lyö kaikki luukut kiinni kuin uhmaikäinen lapsi joka kiljuu "ENKÄ!" täyttä kurkkua. 


En tiedä, positiivisen minän pitäisi myös heittäytyä lattialle itkupotkuraivareissa ja huutaa "KYLLÄPÄS!" niin kovaa että se uhmaikäinen pentuperkele hämmentyy ja hiljenee hetkeksi. Aivan.

En jaksa odottaa maanantaita ja ensi viikkoa ylipäätään. Sitten saan taas tekemistä, ja infoa tuosta nyt aivan mahdollisesta haaveesta ja sen toteuttamisesta käytännössä. Tahdon liikkua eteenpäin, mutta olen niin yksin. Pelkään, että joudun "jonkun toisen reviirille", että eksyn kun minulla ei siellä olekaan tätä tuttua ja turvallista laumaa tukenani ainakaan fyysisesti.
Pelottaa niin maan perkeleesti. Ja silti kiehtoo ihan vietävästi.

Luonto vetää liikkeelle, käskee vaan heittäytymään virtaan ja antaa sen viedä.
Ja niin teenkin, kunhan sopiva virtaus osuu kohdalle.
Mutta nyt vain... odotan.

Hyvän mielen posti kuvien muodossa :D

Lugh

(Postasin tämän jo tumblriin, enkä jaksa suomentaa kun voin vaan copypastettaa. XD)

Ok, so first of all, that was the best damn con ever. <3

The weather last night was amazing. Rain and thunder. Somehow it made me think of Lugh. I have always associated him with thunder and lightning too. It made me feel very safe somehow. Funny how such a thing can be such a spiritual experience. When I got home, I began questioning my beliefs, as I always do. Pulled the classic “If there is anyone out there, give me a sign!”-thing. And this is what happened.

I took some pictures of my costume before the con, in the con, and after it. I just checked my cellphone gallery and nearly pissed my pants.

The pictures taken before and after the con, in the druid-ish outfit, were still there, but I couldn’t see the pictures taken in the con anywhere. The ones with my epic warpaint (switched from a druid to a warrior, and we have no in-con pictures of the druid costume) And now when I checked again, I found the pictures… In my pagan inspiration folder. Where none of the self-taken pictures go by default. So now my pictures are chilling right next to pictures of Lugh. :D

Inhimillisen jumalallisuus

Tajusin vihdoin tämän konseptin vähän laajemmin kuin siltä perinteiseltä "Jokainen on oman elämänsä jumala"-kantilta kuten olin aiemmin sen tottunut näkemään.

Kerron tarinamuodossa sen miten tämän asian näen, koska ainakin minun on helpompi hahmottaa tällaiset  himppasen uudet ajatukset konkreettisina esimerkkeinä aluksi.

***

30-vuotias nainen on päättänyt asettua aloilleen aviomiehensä kanssa. He ostavat vanhan talon, jonka kunnostavat ja tekevät siitä itsensä näköisen. Joidenkin vuosien kuluttua he saavat lapsia, jotka kasvavat tuossa talossa, josta tulee heidän lapsuudenkotinsa jonka he tulevat aina muistamaan. He kuuntelevat vanhempiensa tarinoita, joista he alkavat hiljalleen rakentaa maailmankuvaansa selkeämmiksi. Sekä heidän vanhempiensa talo että ideologia jää elämään heihin. Kun lapset ovat aikuisia, he myyvät vanhempiensa talon jota he ovat auttaneet pitämään hyvässä kunnossa. Siihen muuttaa toinen lapsiperhe, ja he saavat siitä uuden kasvuympäristön.

***

Ambulanssikuski ja poliisi tulevat pienen hyvinkääläisyksiön ovelle. Siellä asuva nuori nainen saa sen vain vaivoin auki. Hänen käsivartensa on täynnä viiltoja, verta on joka puolella, ja hänen mielensä on vähintään yhtä sekavassa mielentilassa kuin hänen kehonsa. Sekavammassakin, varmasti.
Nainen viedään pikimmiten sairaalaan, josta tämä opastetaan jatkohoitoon. Olkoonkin, että lääkärit ja terapeutit ovat hekin vain ihmisiä eivätkä ymmärrä kaikkea, he saavat tämän nuoren naisen ajattelemaan sitä että asiat voisivat olla paremmin. Miettimään, millaista olisi olla onnellinen. He saavat raotettua epätoivon verhoa hieman. He ovat vaikuttaneet tämän ihmisen elämään.

***

Keskustelut parhaan ystävän kanssa silloin kun yö on pimeimmillään voivat nekin muuttaa paljon. Sanoilla on väliä. Teoilla on väliä. Jotkin sanamme ja tekomme jäävät elämään senkin jälkeen kun maallinen olemuksemme hajoaa tomuksi.

Mitä muuta ovat jumalat, kuin vanhempia, ambulanssikuskeja, poliiseja, lääkäreitä ja parhaita ystäviä? 


Ainakin minusta pienen lapsen huudahdus "Äiti, katso ton tytön korvia!" silloin kun kukaan muu ei näe minussa mitään erityistä, tuntuu minusta aivan yhtä jumalalliselta kuin syvin meditaatio.



Kaikki mikä sysää muutoksen liikkeelle ja jää elämään, on jumalallista. Jumaluus ei ole synonyymi muuttumattomalle ikuisuudelle. Se on elämää ja pienten muutosten virtaa. Ihmiset elävät ja muuttuvat, ja muuttavat asioita. Joten eikö meissä jokaisessa ole ainakin hiukan jumalallisuutta?

Matka

En vieläkään saa kiedottua mieltäni sen tosiseikan ympärille että tunnen itseni niin uskomattoman ehjäksi. Tiedän ja tunnen itseni, koko paketin, enkä vain yksittäisiä aspekteja itsestäni. Voin olla susi ja ihminen. Voin olla mies ja nainen. Seksuaalista suuntautumistakin on ihan turha lokeroida. Olen tässä ja nyt, olen kaikki ja en mitään, ja se tuntuu luonnolliselta. Ei aina hyvältä tai helpolta, mutta juuri sellaiselta että näin sen pitääkin olla.

Nykyisin, kun puhun Kuuraturkista, puhun itsestäni joka katsoo maailmaa toisinaan suden silmien läpi koska se tuntuu sillä hetkellä luonnolliselta. Hän ei ole erillinen olento, eikä ole ollutkaan, vaan elää minussa. Kaapista(/häkistä :D) ulos RÄJÄHTÄMISvaihe on ohi, ja osaan jo olla itseni ilman että on pakko toitottaa kaikkia muille. Sama juttu ties minkä muidenki henki- ja tämän maailman häsläysten kanssa. Tyhjän puhuminen ja saman vanhan toistaminen on aivan perkeleen turhaa ja kuluttavaa. Siksi kai kirjoittaminenkin on jäänyt paljon vähemmälle, kun tuntuu että ei ole ollut mitään sellaista... tiedättekö, tärkeää sanottavaa. Sellaista minkä itse miellän kovin tärkeäksi. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta tietenkin, ei meikäläinen nyt ihan jäämies kuitenkaan ole. :D Enkä haluakaan olla, hemmetti!

Nyt on tullut kanssa käytännössä huomattua se mitä olen toitottanut jo ikuisuuden. Että ihmisellä on tarve heijastaa sisäistä maailmaansa ulospäin. Joskus aikaa sitten kämppä oli aivan paskainen, tyhjissä siideritölkeissä, veritahroissa ja kaloritaulukoissa. (Pari tölkkiä on vieläkin, mutta enää en ryyppää yksin ollenkaan. :3) Ei kovin kauan sitten kaikki oli pajunkuorien, historiamuistiinpanojen ja ties minkä peitossa (ei edes koulun tai työn saralta!) eikä täällä uskaltanut kävellä kun pelkäsi astuvansa kiven, puun tai luun sirpaleisiin tai kirjojen teräviin kulmiin. :') Nyt kämppä on suht siisti, kirjapinoja, pieniä sotkupesäkkeen jämiä ja makuuhuoneen lattiaa lukuunottamatta. Täällä tuoksuu kanelisuitsukkeelta, teeltä ja tupakalta, ja se tuntuu kotoisalta. Ennen taas pidin täyttä kaaosta, mädän ruuan ja vanhan viinan löyhkää kotoisana koska se taas sopi senhetkiseen mielentilaani. Se tosin myös ruokki ahdistustani.
Kropassakin tämä muutos näkyy. Pienimmilläni taisin painaa 65 kiloa. Ei yhtään lihasmassaa ja joka helkutin päivä joku ruumiinosa revitty auki. Nyt painan lähemmäs 80 kiloa, mutta se taitaa olla aika lailla puhdasta lihasta kun mahdun edelleen samoihin vaatteisiin kuin pienimmilläni (ehkä yksiä farkkuja lukuunottamatta? Mutta ne oli pienet silloinkin). Arpia on, mutta ne ovat haalistuneet eikä niitä särje tai kutita enää ollenkaan toisin kuin vielä muutama kuukausi sitten aina välillä.

Ennen minulla oli suorastaan pakonomainen tarve lähteä joskus ulos metsään kävelemään, luonnon keskelle. Nyt taas tuntuu että luonto on ihan kaikkialla, kaiken sen asfaltin ja pakokaasun allakin. Ennen pakenin ihmisyyttäni ja häpesin sitä, nyt suhtaudun siihen neutraalisti. Ihan hyvin olen tähänkin asti kaupungissa ja tässä kropassa pärjännyt ilman mitään ongelmia, niin miksi siitä yhtäkkiä alkaa panikoimaan. Kaipa se susiminäni "alkuräjähdys" oli tietyntyyppinen vastareaktio masennukseeni. Selviytymisvietti iski päin näköä niin lujaa että taju meinasi lähteä. Run or fight.

But my war is over now, and even though I must always stay alert, there's no need to be afraid anymore. 

I too, have found peace - within myself.

And just as war spreads war, peace spreads peace.

The wheel is always turning, but the direction can change. 
It can be changed.


And even though I sometimes miss the places I used to call home,
I realize, that this place is just as much of a home as them,
just not as long.


It's been a long journey, as is every journey worth remembering,
but you only have to look back when you need to, or it feels absolutely right.

And you always have to know the difference

between where you came from
and where you're going.


Joistain asioista on hyvä päästää irti.


(Mutta ei siitä että joskus on edelleen paljon helpompaa kirjoittaa englanniksi! :D)

Toimintasuunnitelma

Pakko tehdä jotain. Julkisempi blogi edes. Ihan vaan susiin ja luonnonsuojeluun liittyen näin ylipäätään. Ja pidän turpani kiinni koko therian-asiasta koska jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin ei kukaan ota meikäläistä vakavasti silloin vaan leimaudun taas yhdeksi helvetin furfagiksi. Ihan kuin niin ei olisi jo käynyt tosin. Yritän hillitä kieleni ja välttää turhaa flametusta mutta ilmaista silti asiani ponnekkaasti.
Rasittavinta koko hommassa on varmasti se kun suurinta osaa ihmisistä kun yrittää tästä valistaa niin saatana että ne voi olla umpimielisiä paskoja. Missä vitun tynnyrissä ne on elänyt. Ja siis ihan kaupungissakin. Vittu milloin joku stadilainen muka on joutunut suden hampaisiin niin että sillä olisi joku oikeus valittaa niistä ja halveksia jotain mitä ei tunne? Ongelma on juuri tää, ihmiset ei tunne susia. Ei oikeita susia. Vain ne satukirjojen ja wolfmanien sudet.
Eli juu, ei kun perkele infoa levittämään niin hyvin kuin mahdollista.
Mutta. Vitusti taustatyötä ja vitusti kirjoittamista kehiin siis, kerron kun edistyn jotenkin. Jos laitan blogin pystyyn tjsp niin pyydän sitten varmaa porukkaa linkkailemaan sitä ja ihan tosi puhumaan ihmisten kanssa aiheesta.

Tää homma on Suomessa niin retuperällä että pakko tässä on jotain tehdä. Jos edes pari ihmistä saisi tajuamaan niin sekin auttaisi edes vähän. Helvetin helvetin helvetti.
Mä en tajua miten en ole aikaisemmin saanut itseäni niskasta kunnolla kiinni, ja miksei kukaan muukaan tunnu saavan. Vittu haters gonna hate, pakko edes yrittää jotain.

Jos jokaisella muka on joku suurempi life mission, niin mun tapauksessa saattaa hyvinkin olla tämä. Aihe josta en koskaan väsy jauhamaan. 

*Hurrrrja sotahuuto!*

Omnia - I don't speak human

Tänään tuli taas ihan tällainen fiilis kun tuli idioottitrolleja vastaan internetin ihmeellisessä maailmassa, juurikin tästä therian-asiasta ragettaen. But I kicked their asses.
Kaikkea sitä saakin aikaan kun miettii mitä sanoo. Hohoo, sisäinen bardini kiljuu riemusta. xD

Ja sitten löysin tän biisin ja kikatin ihan vitusti koska tuli siitä niin hilpeä ja itsevarma olo:



Jännä miten niin monet Omnian biisit kolahtaa niin saatanan lujaa aina tiettyihin helvetin tuttuihin fiiliksiin ja elämänvaiheisiin (tai pitäisikö sanoa elämienvaiheisiin?). x) <3

Rankkaa on

Pari viime päivää ollaan siivottu hiki hatussa, ja tekee kyllä hiton hyvää saada jotain aikaiseksi. Olen kanssa innostunut veistelemään pitkästä aikaa kaikkea metkaa puusta. Kiitos kuuluu varmaan tuolle Maan lapset-kirjasarjalle ja Flannille. :D

On tavallaan mennyt ihan jeesisti vaikka onkin välillä ollut vähän draamaa (henkimaailman hommia), kun asiat ovat omalla tavallaan selkiytyneet hieman vaikka ovatkin tavallaan nyt monimutkaisempia. Jos se nyt käy yhtään järkeen. Klassinen tieto lisää tuskaa-ilmiö. Muuuutta juu, tässähän tää menee.

Huomenna voisin koittaa lähteä metsäreissulle keräämään lisää nokkosia ja katsomaan jos löytäisin käyttökelpoisia pölkkyjä tai kepukoita joista saisin sitten veistettyä jotain kivaa. ;) Jännä miten tuo helkutin halpa pieni hedelmäveitsimikälie on niin terävä että se tuntuu leikkaavan puuta kuin voita, vaikka vihannesten kanssa tuleekin ongelmia. xD ...Pitäisi kyllä muistaa putsata se nyt ennen kuin se pieni nuoresta puusta lähtevä töhnä kuivuu kiinni terään.

Eeettä semmosta.

Marikapöölle ihan jumalattoman iso kiitos siitä että on ollut apuna kaiken tämän sekavuuden keskellä. <3

Blessed Beltane!

(kuva (c) minä)

Vappu/Beltane on mennyt oikein hienosti tähän mennessä. :) Eilen oli ihanaa pyöriä ulkona Tuomaksen, Lauran, Juuson ja muiden kanssa. Tosi letkeä meno ja osasin olla edes jotenkuten oma itseni. En tiedä, jotenkin näiden ihmisten seurassa vaan on sellainen fiilis että voi olla ihan sellainen kuin on eikä tarvitse peitellä mitään. Hieno fiilis. <3

Tänään sitten käytiin Marikan + sen mamman ja pikkusiskon kanssa kiertelemässä vapputorilla ja sitten kahvilla. Nätit vaatteet päällä ja kaikkea. :) <3 Cafe Catin tädiltä bongasin riimukaulakorun, ja siitä jotenkin sitten ajautui keskustelu riimuihin ylipäätään, ja sitten taroteihin. Ihan metkaa että näitä tyyppejä löytyy täältäkinpäin, ja ihan yllättäen! Kohtaloon en varsinaisesti usko mutta jollain kyllä on näppinsä ollut pelissä kun kaikki on mennyt niin hyvin. Blessed Beltane indeed.

Tänään pitäisi sitten illemmalla raahautua vielä Espooseen ja kaikkea. Ei ole yhtään intoa mutta vähän pakko se kai on kun ylihuomenna on se pääsykoehärpäke ja muuta.

Jännä muuten että muut "alter egoni" ovat jotenkin... erilaisia kuin susiminä. Se on jotenkin kiinteämmin osa minua. Tai... en tiedä, ehkä sen vain tuntee selkeämmin lajieron takia. Puoletkaan porukasta ei varmaan taas tajua mistä puhun mutta olkoon. Sanotaanko että noita edellisiä elämiä on kertynyt muitakin ja taidan itseasiassa olla jokin hyyyvin sekava otherkin enkä ihan vain therian, mutta... Huoh. Juu. Aivan sama, määritelmät ja lokerointi on ihan hanurista. Olen mikä/kuka olen enkä muuksi muutu! :D

Äiti

Anteeksi nyt vaan, mutta mä en tunne sua yhtään. En tiedä miltä susta tuntuu tai millainen maailmankuva sulla on, tai onko sulla yhtään mitään siellä päässä. Saan susta niin vitun pässin ja tunteettoman kuvan koska et koskaan puhu mitään. Jumalauta oot pahempi kookospähkinä kuin mä olen koskaan ollut. En ole varmaan koskaan edes kuullut että olisit nauranut kunnolla. Pari hymyä ja kyyneltä mutta se siitä. Koita nyt perkele selvittää häpeätkö sä itseäsi vai häpeätkö sä mua.

Ja perkele, mä en ihan tosi voi olla sun koko elämä. Hanki harrastuksia. Jotain mietittävää. Mielipiteitä oikeasti tärkeistä asioista. Ihmissuhteita. Hanki persoona. Mä en jaksa olla se vitun realitysarja josta sä et tajua mitään mutta jota kuitenkin kyttäät koko ajan. Mä en halua että sä koko ajan hengität mun niskaan ja tongit mun tavaroita, puutut unirytmiin ja kaikkeen mahdolliseen. Mä en ihan tosi jaksa kulkea tässä vitun talutushihnassa koko ajan.

Espoossa oleminen on ihan saatanan ahdistavaa koska säkin olet ahdistunut. Joo, sano mitä tahansa, mutta kyllä olet. Jumalauta ei kukaan pääse avioerosta yli tosta vaan ilman mitään henkilökohtaisia tunteita niin kuin sä leikit päässeesi. Joo, mä olen aika lailla yli siitä paskasta. Koska käsittelin asioita, monellakin tavalla. Mulla ei tule minkäänlaista tunnekuohua siitä kun faija tulee käymään tai roikun Purotiellä. Nyt se on vain kasvo muiden joukossa. Toki mä muistan ne ajat, mutta turha niihin on kiinni jäädä. Ei voi kääntää seuraavaa sivua elämässään jos vain lukee koko ajan uudelleen ja uudelleen edellistä sivua.

Ja just tää että iniset mun pienistä tavoista koko ajan. Siitä että nostan laukun sängylle tai valvon myöhään. Jumalauta mulla on oma tapa elää elämääni ja mua ei vittuakaan kiinnosta edes tulla tänne enää kun saa vaan kuunnella vinkumista koko ajan. Jos se nukkuminen on niin vitun vaikeaa kun mä olen hereillä, mene lääkäriin. Johon sun pitäisi muutenkin mennä jos multa kysytään, koska ainakin mun näkökulmasta sun kyky käsitellä tunteita ja abstrakteja asioita on olematon. Mutta ehkä se on vaan siksi että et koskaan puhu.

Ja sitten ne sun sanavalinnat. Muistatko sen yhden päivän kun mulla meni hermot siihen kun sä sähläsit sen jääkaapin kanssa paljon pidempään kuin oli tarvis (kuka vittu tarvitsee jääkaappiin käyttöohjeita?!)? Sua otti päähän ihan järjettömästi se että sanoin ettei siinä ollut mitään järkeä, ja vielä toistin sen monta kertaa. Ihan samalta musta tuntuu joka vitun yö kun sä huutelet sieltä makkarista vartin välein kun heräät johonkin olemattomaan kolaukseen tai valonpilkahdukseen. Ja kertokaas nyt rakkaat lukijat, onko reilua sanoa "Sä oot ihan hirvee!", kun tämä valvoo liian kauan? Väääähän väärä sanavalinta. Ja ei se mitään jos sanoisit suoraan laiskaksi tai jotain, mutta kun ne vittuilut tulee sun suusta aina kyrsiintyneenä sarkasmina: "No joo, mut ethän sä koskaan jaksa mitään tehdä niin...". Joo-o. Ja sitten tää ikuinen "kyllä sun nyt pitäisi oppia ihmisten tavoille!". Jumalauta, toi on asia joka mua ahdistaa eniten. En vittu alunperinkään haluaisi olla ihminen, ja sitten joku vielä painostaa ja inisee että olen jotenkin yhteiskuntaan kelpaamaton jonkun pikkuasian vuoksi.

En jumalauta tajua sitä miten teissä tanttapolven ihmisissä ei ole yhtään mielikuvitusta, henkisyyttä tai boheemiutta. Ei yhtään. Kylmää realismia ja jäykkiä rutiineja. Vihaan sitä. Mummot vielä menee kun ne edes joskus puhuu henkeviä, mutta saatana mulla ei ole MITÄÄN hajua sun persoonasta. Ei MITÄÄN.

Ja etkä sä tunne mua yhtään sen paremmin.

Ja nyt et lähde tupakalle tai jää farmvillen ääreen nyyhkyttämään kun tuli karua palautetta vaan avaat sen perkeleen suusi.

Haaste: Opettele puhumaan ja opettele kanssa muotoilemaan ne sanat siihen muotoon että niitä ei väärinkäsitä.

Mä tuppaan ottamaan jotkut tietyt lausahdukset ihan helvetin henkilökohtaisesti. Olisi ihan vitun pop jos tajuaisit sen. Koska tuntuu että saatana koko ajan poljetaan lokaan ja vähätellään. Ja sitten mun pitäisi vielä kunnioittaa sua. Just joo.

The need to become what I am

Juu, kyllä se niin vaan on että ahdistusleveli kasvaa kummasti kun en liiku tarpeeksi ulkona. :o Ja kun katselen kovin angstista taidetta. Oon edelleen ihan helvetin herkkä mutta onneksi olen nyt sitä myös positiivisessa mielessä. Pienetkin asiat piristävät. :) ...Ja tänään tuli myös huomattua että myös hyvin pienet asiat voi laukaista shiftin. Näin kuvan peurasta pusikon keskellä ja meikäläisen  ylivilkaalla mielikuvituksella sekin näemmä riittää joskus. Oli kuitenkin ihan megalyhyt shifti ilman kummempaa dramatiikkaa. Turhautunutta tuhinaa ja murahtelua ja paikallaan pyörimistä kuten aika usein.

...Tökkään nyt tuohon sen kuvan ja yhden toisenkin ja yritän olla saamatta hepuleita. :'D

Taas yksi metsäreissu

Joo, niin se vaan on että mitä enemmän vietän aikaa ulkona, sitä vähemmän haluan tulla takaisin sisälle. Note to self: Ensi kerralla mukaan sormettomat hanskat ja jotain pientä evästä.

Kaikkea siistiä sitä löytyykin kun pitää silmät auki. Tota kääpää en siis itse nyhtänyt irti puusta vaan joku oli sen irrottanut ja jättänyt maahan. Sulkatuppo ja kerroskivi oli kanssa pop. Ja pupunpapanat ja kuivanut kanerva. ^w^ ...Okei, pidän vähän hassuja asioita mielenkiintoisina, mutta.. xD