Äiti

Anteeksi nyt vaan, mutta mä en tunne sua yhtään. En tiedä miltä susta tuntuu tai millainen maailmankuva sulla on, tai onko sulla yhtään mitään siellä päässä. Saan susta niin vitun pässin ja tunteettoman kuvan koska et koskaan puhu mitään. Jumalauta oot pahempi kookospähkinä kuin mä olen koskaan ollut. En ole varmaan koskaan edes kuullut että olisit nauranut kunnolla. Pari hymyä ja kyyneltä mutta se siitä. Koita nyt perkele selvittää häpeätkö sä itseäsi vai häpeätkö sä mua.

Ja perkele, mä en ihan tosi voi olla sun koko elämä. Hanki harrastuksia. Jotain mietittävää. Mielipiteitä oikeasti tärkeistä asioista. Ihmissuhteita. Hanki persoona. Mä en jaksa olla se vitun realitysarja josta sä et tajua mitään mutta jota kuitenkin kyttäät koko ajan. Mä en halua että sä koko ajan hengität mun niskaan ja tongit mun tavaroita, puutut unirytmiin ja kaikkeen mahdolliseen. Mä en ihan tosi jaksa kulkea tässä vitun talutushihnassa koko ajan.

Espoossa oleminen on ihan saatanan ahdistavaa koska säkin olet ahdistunut. Joo, sano mitä tahansa, mutta kyllä olet. Jumalauta ei kukaan pääse avioerosta yli tosta vaan ilman mitään henkilökohtaisia tunteita niin kuin sä leikit päässeesi. Joo, mä olen aika lailla yli siitä paskasta. Koska käsittelin asioita, monellakin tavalla. Mulla ei tule minkäänlaista tunnekuohua siitä kun faija tulee käymään tai roikun Purotiellä. Nyt se on vain kasvo muiden joukossa. Toki mä muistan ne ajat, mutta turha niihin on kiinni jäädä. Ei voi kääntää seuraavaa sivua elämässään jos vain lukee koko ajan uudelleen ja uudelleen edellistä sivua.

Ja just tää että iniset mun pienistä tavoista koko ajan. Siitä että nostan laukun sängylle tai valvon myöhään. Jumalauta mulla on oma tapa elää elämääni ja mua ei vittuakaan kiinnosta edes tulla tänne enää kun saa vaan kuunnella vinkumista koko ajan. Jos se nukkuminen on niin vitun vaikeaa kun mä olen hereillä, mene lääkäriin. Johon sun pitäisi muutenkin mennä jos multa kysytään, koska ainakin mun näkökulmasta sun kyky käsitellä tunteita ja abstrakteja asioita on olematon. Mutta ehkä se on vaan siksi että et koskaan puhu.

Ja sitten ne sun sanavalinnat. Muistatko sen yhden päivän kun mulla meni hermot siihen kun sä sähläsit sen jääkaapin kanssa paljon pidempään kuin oli tarvis (kuka vittu tarvitsee jääkaappiin käyttöohjeita?!)? Sua otti päähän ihan järjettömästi se että sanoin ettei siinä ollut mitään järkeä, ja vielä toistin sen monta kertaa. Ihan samalta musta tuntuu joka vitun yö kun sä huutelet sieltä makkarista vartin välein kun heräät johonkin olemattomaan kolaukseen tai valonpilkahdukseen. Ja kertokaas nyt rakkaat lukijat, onko reilua sanoa "Sä oot ihan hirvee!", kun tämä valvoo liian kauan? Väääähän väärä sanavalinta. Ja ei se mitään jos sanoisit suoraan laiskaksi tai jotain, mutta kun ne vittuilut tulee sun suusta aina kyrsiintyneenä sarkasmina: "No joo, mut ethän sä koskaan jaksa mitään tehdä niin...". Joo-o. Ja sitten tää ikuinen "kyllä sun nyt pitäisi oppia ihmisten tavoille!". Jumalauta, toi on asia joka mua ahdistaa eniten. En vittu alunperinkään haluaisi olla ihminen, ja sitten joku vielä painostaa ja inisee että olen jotenkin yhteiskuntaan kelpaamaton jonkun pikkuasian vuoksi.

En jumalauta tajua sitä miten teissä tanttapolven ihmisissä ei ole yhtään mielikuvitusta, henkisyyttä tai boheemiutta. Ei yhtään. Kylmää realismia ja jäykkiä rutiineja. Vihaan sitä. Mummot vielä menee kun ne edes joskus puhuu henkeviä, mutta saatana mulla ei ole MITÄÄN hajua sun persoonasta. Ei MITÄÄN.

Ja etkä sä tunne mua yhtään sen paremmin.

Ja nyt et lähde tupakalle tai jää farmvillen ääreen nyyhkyttämään kun tuli karua palautetta vaan avaat sen perkeleen suusi.

Haaste: Opettele puhumaan ja opettele kanssa muotoilemaan ne sanat siihen muotoon että niitä ei väärinkäsitä.

Mä tuppaan ottamaan jotkut tietyt lausahdukset ihan helvetin henkilökohtaisesti. Olisi ihan vitun pop jos tajuaisit sen. Koska tuntuu että saatana koko ajan poljetaan lokaan ja vähätellään. Ja sitten mun pitäisi vielä kunnioittaa sua. Just joo.