Jänskättää

Juu. Heräsin tuossa äsken, kipaisin suihkussa ja kaikkea. Rakastan suihkuja mutta inhoan sitä kylmännihkeää tunnetta sen jälkeen, ennen kuin on kuiva taas. Friikkaan edelleen joskus tosi pahasti siitä kun joku vesipisara vipeltää randomisti pitkin kylkeä (holyshitfuckfuck missä mun turkki?!). Ja tää hämmennys on ymmärrettävästi paljon karumpaa kun on höseltänyt unissaan susimuodossa. Aamut ovat minulle muutenkin yleensä yhtä kompurointia ja häsläystä kun ei ole vielä minkäänlaista touchia kroppaan (en juurikaan tajua puhetta, olen kärttyinen ja joudun ottamaan seinistä tukea päästäkseni yhtenä kappaleena vessaan - onneksi sentään tajuan sen että ne aamukuset pitää tosiaan losottaa sinne vessaan eikä pitkin seiniä). Tokihan tämän voisi laskea ihan perus aamutokkuraksi mutta ainakin omasta mielestäni se on astetta pahempaa kuin useimmilla. Mutta paha mennä sanomaan.

Joo, viime yö oli tosiaan taas niitä että en varsinaisesti nukahtanut heti vaan pikemminkin lipsahdin ulos kropastani. Tällä kertaa ihan tietoisesti. Ensin tupsahdin olkkariin ja kissat pinkaisi tuli hännän alla kämpän toiseen päähän (kuulikohan äiti sen?). Totesin että juu, väärä osoite, ja luikin pois. Jonnekin kauas, niin kuin olin halunnutkin. Paikkaa missä ei haissut pakokaasulta ja metallilta.
...Ja on joitain asioita joiden kuvaamiseen minunkaan sanani eivät riitä.

Nyt sitten chillailen tässä ja kirjoitan, kuten yleensä. Keväinen aamuaurinko paistaa ikkunasta.

Tekee taas mieli teetä. Ja ruokaa. Oikeaa ruokaa. Ei mitään viljatuotesaissea, vähemmästäkin menee vatsa ihan kummalliseksi. Plus olen viime aikoina syönyt leipää ja makaronia varmaan vuoden tarpeiksi. Nyt tiedättekö kunnon palapaisti kökköisen perunamuusin kanssa tai raa'anpuoleinen medium pippuripihvi. ...Tosin ei liikaa mausteita kiitos, lihan olisi ihan kiva maistua lihalta. Ja tuoksua.
...Joku maksakastitekin ois kyllä ihan pop.
Ja jostain huomaa että meikäläisellä on nälkä.