Tyhjä

(Random furrytaide hyvää päivää...)

On tyhjä olo. Väsynyt. Liian väsynyt lähtemään edes tupakalle. Kirjoittaminenkin onnistuu vain vaivoin, on jotenkin hankalaa löytää sanoja.
En tiedä... On vaan yksinäistä ja masentaa. Kun tuntuu ettei juuri kukaan kykene ottamaan tätä koko hommaa tosissaan (hyvänä esimerkkinä äiti) ja laskee sen vaan joksikin internetilmiöksi. Anteeksi, ei ihmisen (tai ei-ihmisen) identiteettiä muuteta sillä että niille näytetään jotain paskaa netistä tai telkkarista. Ei kaikki fab5:a katsoneet ole homoja. Vähän surettaa miten äidillä on niin negatiivinen kuva nykyajan nuorista. Jotenkin se tuntuu kuvittelevan etteivät nuoret osaa ajatella ollenkaan omilla aivoillaan - tai mikä pahempaa se kuvittelee että ne masentuu siitä ajattelemisesta. Että ennen oli asiat paremmin kun tällaisista identiteettiasioista ei puhuttu avoimesti.

Pässi.
Siitä että on identiteetti hukassa, masentuu. Monella oli tämä tilanne ihan satavarmasti siellä sun kultaisessa nuoruudessakin.
Mutta se masennus paranee kun voi etsiä ja löytää sen todellisen itsensä. Tätä mahdollisuutta ei ollut ennen tämäntasoista sananvapautta (en sano "suvaitsevaisuutta" koska siihen tilanteeseen ei ole vielä päästy).

Onhan se toki meikäläisen kohdalla helppo olettaa että netillä olisi jotain vaikutusta kun olen sekä bisse, sukupuoleton että therian. Mutta kun ei ole. En mä edes netistä juuri lue mitään noihin liittyvää juttua, vaan enemmän kaivelen aiheeseen liittyviä kuvia ja juttelen muiden samanhenkisten kanssa. Olen ollut tällainen jo kauan ennen kuin tiesin sanoja näille asioille, näille tunteille. Ihan samalla tavalla kuin minulla oli persoonallisuushäiriö ennen kuin se diagnosoitiin. Oireet oli siellä, ja oli paska olo, mutta sille ei ollut nimeä ja siitä oli vaikeampi puhua.

Olin aivan saatanan hukassa koko susiasian kanssa joskus ei-niin-kauan-sitten (siis nyt puhutaan ihan kuukausistakin). Yritin lukita sen sisälleni koska en ymmärtänyt sitä. Pelkäsin itseäni. Ja sehän tiedetään että elukat tarvitsee liikkumatilaa pysyäkseen rauhallisina. Niin oli tässäkin tapauksessa. Susiminäni alkoi räjähdellä ulos - lukittujen ovien takana, mutta kuitenkin.
Olin näissä tilanteissa hermostunut ja paniikissa, sekä äärettömän turhautunut. Tunsin myös suunnatonta, kaiken repivää riemua jokaisen astraalimuutoksen aikana (vaikka nämä olivatkin niitä aikoja kun se oli kivuliaimmillaan). Tuloksena oli hyvin riehaantunut susi ihmismuodossa -> jouduin siivoamaan paljon enemmän kuin kukaan varmaan tietääkään.
Aloin tutkia asioita. Tumblrin kautta tutustuin pariin muuhunkin joilla oli ollut samankaltaisia "pieniä pörröisiä ongelmia". Riehuvista alter-egoista haamuraajoihin. En enää tuntenut olevani niin yksin asian kanssa.

Suurin käännekohta oli ehkä yksi yö täydenkuun aikaan. En saanut unta, tärisin ja pidin kummallista ääntä. Sain kuitenkin lähetettyä hyvin sekavan viestin Lunaticwolfelle, ja siitä poiki sitten pidempi keskustelu joka sai minut rauhoittumaan - ja sain aikaan seuraavan tekstinpätkän:

" Mon January 30th, 2012 at 5:52am
I should listen and trust myself more instead of trying to control everything and being sickly afraid of mistakes. I need to learn to know myself and the wolf side of me better. I need to trust my gut. More meditation and concentrating on my physical and psychological needs, less worrying and self-pity. I’ll never grow to be a strong wolf if I don’t pick myself up eh?

I had a minor blackout a while ago but nothing bad didn’t obviously happen since I now feel more ok with being here and just breathing. I don’t feel as caged anymore. The spasms and pains are gone, and so is the anxiety.

It’s amazing what talking to a person who truely understands can do.

I think I’ll actually need to learn to approach and be in contact with my inner wolf more instead of just freaking out when it bursts out and trying to control it with every strand of strength I have. I need to learn to know her, I need to listen to her, I need to let her in. Maybe even take total control of my body sometimes, when she’s not in absolute agony. Maybe that would lessen the aggression and frustration inside.

Breathing steadily, smiling and reading cheesy romance novels now. I really missed feeling this good."

En ymmärrä miten jokin joka saa olon noin hyväksi, ja oikeasti auttaa asioissa (toisille puhuminen) voi olla HUONO asia. 
Katsokaa päiväystä. 30.1.2012. Ihan vähän tuon jälkeen lopetin viiltelyn ja muun täysin, vaikka en ollutkaan syönyt lääkkeitäni hetkeen. Tuon päivän jälkeen tumblr-blogissani ei ole näkynyt yhtäkään masennuskeskeistä kuvaa tai kirjoitusta.
Ei yhtäkään.

Joten jumalauta jos joku kehtaa sanoa että avoimuus on paha juttu ja että itsensä etsiminen ei ole itsensä löytämisen arvoista - olkaa hyvä ja käykää jonoon niin voin juosta nyrkki ojossa jonon viertä vetää joka ikistä turpaan. B)